30.10.2007

Nappeja, nappeja...

Vihdoinkin sain tehtyä "nappiputkille" lokerikon! Nappi-helmet ovat olleet putkissa odottamassa jo kuukausia, mutta en millään keksinyt miten saisin lokerikon tehtyä. Joskus kuitenkin kannattaa olla hidas; materiaalivaihdossa tuli juuri sopiva etuseinä lokerikkoon. Oli kyllä silmät pudota päästä, kun reikälevy pullahti paketista, eihän kukaan voi sattumalta lähettää tuollaista!
Kiva tietysti, että joku juttu onnistuu ilman kymmentä koeversiota, samaa ei voi sanoa muliinilangoista... Ajattelin että niiden teko on helppoa; pyörittelee langat neulojen ympäri (kaikista tulee samankokoisia) ja liimaa paperisuikaleet ympärille. Tulitikkumitasta (muistin mitan vaihteeksi!) voi kuitenkin päätellä, että tokat ovat aika pieniä ja neulojen käytöstä huolimatta kokoeroa riittää. Ja fiksumpi olisi voinut jopa laskea montako kierrosta sitä lankaa laitetaan jokaiseen, mutta meillä ei olla niin tarkkoja...

27.10.2007

Lisää tekstiilejä...

Hitaan ja tuskallisen pistelyn jälkeen (onnistuin pistämään itseäni neulalla kynnen alle -suunnatonta lahjakkuutta!) sain vihdoin valmiiksi toisen seinätekstiilin. Jättiläismäisen seinävaatteen mitat ovat n. 11.5 x 4 cm, pistoja on 4440 ja vielä pitkät sivut tiheillä pistoilla. (Ja missä on tulitikkumitta???)
Tämän on tarkoitus tulla kaupan seinälle; ja kyllä, siellä on todellakin vielä tilaa! Muut seinille suunnittelemani jutut on tosin pakon edessä heitetty ulos suunnitelmista...
Kaupan sisustus alkaa olla valmis, uusimman hyllyn pintakäsittely vain on (vieläkin) kesken. Niin ja se etuseinä... olemattoman pieni yksityiskohta, senhän ehtii sitten joskus!

19.10.2007

Vaihdon satoa...

Tässä kaikki paketeista löytyneet syys-yllätykset! Koreja, sieniä, omenoita, kynttilöitä, kurpitsa ja lehtiä ja avainkaappi sisustuksen uusimiseen. Suurin osa tavaroista sopii keskeneräiseen kauppaani, loput pääsevät sitten joskus keittiöön (Kyllä se joskus kymmenen vuoden sisällä valmistuu, ehkä...) Kiitos vielä kaikille vaihtoon osallistuneille; Helimk, Korlee, Meerikka, Mirena, Valpuri, Wiiks ja erityisesti Tiina!

18.10.2007

Syksy-aiheinen vaihto


Hiukan epäselvä kuva... mutta joka tapauksessa; tästä aiheesta tuli ensin mieleen värikkäät lehdet ja pimenevät illat. Leikkurit pääsivät tehokäyttöön, kun naksuttelin muutamat lehdet kransseja varten... Toivottavasti muilla vaihtoon osallistujilla on joku sopiva vaja tai koirankoppi, mihin ripustaa kranssit -oli taas idean ja toteutuksen välillä melkoinen ero! Kynttilät onnistuivat paljon paremmin; leikkasin valmiista kynttilöistä sopivan parin "asetelmaa" varten.
Syys-vaihdon ja samalla tehdyn materiaalivaihdon kirjekuoret pullahtivat postilaatikkoon eilen (olin pyörtyä järkytyksestä postin tehokkuuden vuoksi!!!), tuli ihan joulufiilis pieniä paketteja availlessa... Materiaaleja tuli taas jotenkin suhteettoman paljon osallistujamäärään nähden, lisäksi juuri sopivia ja tarpeellisia (erityisesti yksi, josta myöhemmin lisää... Korleelle kuitenkin kiitos jo nyt!).

14.10.2007

Lisää hyllyjä kauppaan

Nyt on riittävästi hyllyjä, että saan siirrellä tavaraa paikasta toiseen! Kulmahyllyn pintakäsittely on vielä tekemättä, kun en osaa päättää pitäisikö kokeilla tee- tai kahvivärjäystä (tai väärinkäyttää muita elintarvikkeita) vaihteeksi. Kaupassa on jo yksi tummempi puun värinen hylly seinällä ja balsan oma väri on hiukan aneeminen siihen verrattuna... Hyllyn päällä on muutama uusi lankakerä valikoimiin; lisää vihreää ja pari kulta-kimallusta. Näitä pikkujuttuja ehti hyvin näpertää liimausten kuivumista odotellessa (oli tuskaisen hidasta taas!).
Nukkisvaihdon tavarat & materiaalipussit lähtivät loppuviikosta vaihtoemolle, nyt odotellaan taas mitä kivaa tulee paluupostissa...

4.10.2007

Pientä edistystä

Tavaravuori on järjestelty ja täällähän sopii jopa ottamaan kuvia taas! Astereihin kasvoi lehdet pikavauhtia (hiukan oudonmuotoisia, kun saksilla leikkasin yksitellen) ja kukat pääsivät heti uuteen maljakkoon (muovihelmi, nappi ja hopeanväristä maalia). Toinen "maljakko" on minihuulipunan korkki koristeltuna ääriviivatarroilla.
Salaiset näperryksetkin ovat jo valmiina odottamassa pakkaamista, joten kaupan sisustus voi taas jatkua. Samalla teen jo suunnitelmia toisen kaiutin-kaupan varalle; kasvimateriaalia on kerääntynyt niin paljon, että niistä olisi mukava rakennella kukkakauppa (ehkä joskus kun olisi sopivasti aikaa ja tekisin tämän keskeneräisen ensin valmiiksi, mutta ainahan on hyvä suunnitella etukäteen...)

3.10.2007

Puuhastelua

Mitään nukkis-juttuja en ole saanut pitkään aikaan tehtyä valmiiksi... Liikaa suunnitelmia, enkä tiedä mitä tekisin ensin vai tekisinkö kaikkea kerralla!
Pöydällä on kasa lääkeruiskujen osia, tarkoitus on tehdä pulloja, tehosekoitin, juomalaseja yms. pientä kivaa. Emalimaalia on sudittu kaikenlaiseen pikkusälään (kukkamaljakoita yms. koristeita) ja sitten olen puuhastellut salaisuuksien parissa. Viimeksi mainitut ovat vaihtoon menossa (taas!?!), joten ei niistä vielä sen enempää...
Muut askartelut ja näpertelyt häiritsevät mineilyä pahasti, materiaalia on kerääntynyt pöydälle (ja lattialle ja ihan vähän sohvallekin) huomaamatta ja raivaus & siivous on taas edessä. Ja tietysti kaikki keskeneräiset näperrykset pitää tehdä valmiiksi ennen kuin mitään uutta voi aloittaa.