22.12.2008

Hyvää Joulua!



Sain vihdoin kasattua joulukoristeen tällekin vuodelle! Kaikenlaista uutta olisi ollut kivaa näperrellä ja joulukukkien tekoa jo ehdin suunnitellakin, mutta kasvihuonehan on aivan liian pieni! Hyvä, kun sain kaikki edellisten joulujen tavarat sopimaan mukaan.
Tietysti se uusi kynttilälyhty keikkuu pergolan koukussa -ja lattia on aivan uusi!!! Ja sitähän näkyy runsain mitoin kaiken tavaramäärän alta, joten ei mennyt hukkaan sekään työ... Kannattaa tehdä "lattialaatat" liian ohuesta kartongista, käpertyy mukavasti, kun saa laattasaumat maalattua -ja koko räpellys piti lopulta teipata nurkista kiinni lattiaan.
Nyt jännityksellä odottamaan koska koko komeus rullautuu kasaan ja vie joulukuusen mennessään (viimeksi mainittua odotan hartaana kuin lapsi joulua; saisin hyvän syyn hankkia uuden kuusen tuon järkyttävän piippurassin tilalle!)

1.12.2008

Hylly vielä seinään...

... ja sisustus alkaa olla vihdoin kasassa -ja nimenomaan kaikki sikin sokin kasassa! Vain hylly (tehty balsasta ja petsattu samaan sävyyn kuin seinät ym. puuosat) on tiukasti liimattu paikalleen, muita tavaroita olen pyöritellyt kasvihuoneessa edestakaisin, mutta oikeaa järjestystä ei löydy. Lattialla on välillä laattoja, joskus bambumattoa ja toisinaan ajatuksissa on pyörinyt pienoisrautatierakentajien käyttämät "nurmikot".
Kasvihuoneen mahdollinen valmistuminen on parasta siirtää seuraavalle vuosikymmenelle, niin hitaasti tuntuu kaikki edistyvän.

11.11.2008

Päivityksiä pitkästä aikaa!




















Nukkisharrastelut on jääneet vähemmälle viime aikoina, monenlaista muuta näperrysta on harrastettu (ristipistojakin taas, kun on niskakivuista päästy eroon). Pimeneviä iltoja varten piti kuitenkin tehdä kynttilälyhty, ei sillä kovin suurta valotehoa ole, mutta ajatus on tärkein.
Joulukortit on tälle vuodelle saatu tehtyä ja muutakin pientä on suunnitelmissa vielä ennen joulua, ehkä ministelyillekin jostakin saa napattua aikaa ja saan tällekin joululle mukavan minimaiseman joulukoristeeksi.

Kädentaito messuilla tuli taas käytyä ja paljon mielenkiintoista (ja minulle uutta) näkyi myynnissä. Hiukan enemmänkin messuilla voisi panostaa materiaaleihin ja vähemmän harrastaa torimyyntiä. Laadukkaiden käsitöiden myynti on hyvä juttu ja onneksi suurin osa ständeistä olikin täynnä kivaa tavaraa, mutta ne etelän lomilta tutut rihkamat voisi jättää sinne...
Messuilla en onnistunut olemaan katsomatta tavallisia materiaalejakaan ilman nukkis-laseja (ja olihan siellä minikaffi-astiastojakin myynnissä -mutta enpä ostanut!) ja kaikenlaista pientä sopivan kokoista tavaraa siellä olikin. Kotiin asti minibongauksista pääsi tällä kertaa vain kaksi helmeä!!! Kuvassa olevat kilpikonna ja lintu on tosiaan helmiä ja niin söpöjä, että pakkohen ne oli adoptoida uuteen kotiin (minikasvihuoneeseen siis).

Lyhty on tehty ohuesta kartongista ja läpikuultavasta paperista ja ohje löytyy osoitteesta:

http://home.planet.nl/~rieme018/page8.html

20.9.2008

Pinna paloi, käämit kärähti....


...ja muutama muu lievää ärsyyntymistä ilmaiseva termi kuvaa hyvin seikkailuja miniprinttien keskellä (kymmenillä eri nettisivustoilla ja blogeissa); paljon työtä, vähän saalista oli joka tapauksessa tuloksena. Lopulta olin jo niin kyllästynyt, että hyökkäsin oman kirjahyllyn kimppuun, kuvasin pinon kirjoja ja sain vielä hyvällä avustuksella pienennettyä kuvat oikeaan kokoon. Printteinä näyttivätkin vielä paremmilta kuin useimmat netistä valmiina löytyneet minikirjat ja puutarha-aiheita ei valmiina oikein löytynytkään, joten ei mennyt kuvaamisprojekti hukkaan. Sivuiksi käytin kesän bussiaikatauluja (kiitos sponsoroinnista, ytv!), helppo leikata valmiiksi liimattuja sivunippuja ja paperikin on minikokoon sopivan ohutta.
"Hukkaan" menneet multasäkit löytyivät, kun katselin hiukan tarkemmin koneelle tallentamiani nukkisjuttuja ja samalla löytyi vielä pari settiä siemenpusseja (kuvassa edessä vasemmalla 3 pussia setistä, jota olen käyttänyt aikaisempaankin projektiin ja oikealla neljä söpöä vanhanaikaisen näköistä kukansiemenpussia). Siemenpusseihin laitoin vähän minihelmiä täytteeksi, näyttää aidommilta kun eivät ole ihan litteitä.
Koko tuota kirjamäärää ei ole tarkoitus laittaa puutarhaan, mutta samalla vaivalla niitä teki isommankin nipun; hyvää puuhastelua perjantai-illaksi...

Nyt pääsee vihdoin lakkaamaan penkinkin valmiiksi; vanha lakka oli kuivunut käyttökelvottomaksi, ja vasta tänään hain Sinooperista uuden purkin. Ainoa ongelma onkin enää lattia, sille en ole vielä tehnyt mitään; pieniä laattakokeiluja on kuitenkin meneillään, joten ehkä sekin pian valmistuu.

16.9.2008

Kasveja, kasveja

Suurempia kasveja suunnitellessa tein vielä muutaman pienemmän ruukkukasvin lisää... Samalla keksin omasta mielestäni hyvän (ja kieron!) tavan saada lisää korkeutta kasveihin -hyllyjä minikasvihuoneen seinään ja pienet kasvit sinne "esille". Samalla vapautuu vähän lisää lattiatilaa, kasvihuone onkin jo käynyt liian ahtaaksi...

Ja uudesta ideasta innostuneena unohdin kokonaan; tuo takana oleva ruukku on se entinen kahvimitta, maalattu taas sillä samalla hopeamaalilla kuin puolet muistakin puutarhan tavaroista (olisikohon jo aika hankkia uusia maaleja?!?)

15.9.2008

Toinen puutarhapenkki


Tätä on mietitty kauan ja tekemistä on yritetty välttää kaikin mahdollisin tavoin! Sain niin pahan yliannostuksen puutikkuja pergolaa ja puutarhapöytää tehdessä, että mitään kovin moniosaista en ole edes yrittänyt sen jälkeen tehdä, mutta vihdon on puutarhan kalustus kasassa! Niin, no rehellisesti sanottuna penkkiä ei ole vielä lakattu, mutta on se jo tarpeeksi lähellä valmista...
Penkki on kasattu valmiista puutikuista (samaa kuin pergolassa) ja kahdenlaisista jäätelötikuista (ja niille ei loppua näy, riittoisaa tavaraa!).
Enempää kalusteita ei enää puutarhaan sovi, valmiina olevissa on jo järjestelemistä ja kasveillekin täytyy löytyä tilaa. Joku isompi kasvikin pitää vielä tehdä ettei puutarha näytä liian kitukasvuiselta; koko tämä vuosi on mennyt puutarhaa hoitaessa, kyllä kasvien pitäisi jo kukoistaa eikä olla vieläkin taimivaiheessa!
Joitakin pikkutavaroitakin vielä puuttuu; puutarhakirjoja, siemenpusseja ja multasäkkejä ainakin, säkeistä oli hyvä printtikin olemassa, mutta se on joutunut hukkapiiloon, yllätys, yllätys...

11.9.2008

Nykertelyä...

... kaikenlaisen ylimääräisen ja mihinkään projektiin liittymättömän kanssa -taas! Monen mutkan kautta kiertävällä aasinsillalla linnunpöntön voi jotenkin (ehkä) yhdistää puutarhaprojektiin. Puutarha on kyllä rakennettu kasvihuoneen sisälle, mutta ei anneta pikkuasioiden häiritä.
Jostain syystä tuli tarve tämmöinenkin tehdä, vaikka olin etsimässä hyviä ja uusia ideoita kasvien tekoon. Monta kivaa puutarhaa tuli katseltua ja upeita kukkivia kasveja oli runsain mitoin, mutta kun pitäisi saada pensaita; kohta on ostettava valmiita akvaariokasveja tai silkkikukkia tuhottavaksi, jos ei hyviä ideoita jostain pullahda.
Vai pitäisikö tehdä lintu?!?

10.9.2008

Lasi-astiakokeiluja

Monenlaisia muovipakkauksia sain taas leikeltäväksi, kun tietokone joutui pienimuotoiseen aivoleikkaukseen (ja ei, en hajottanut konetta, se teki sen ihan omin avuin ja lupaa kysymättä!).
Ainoa positiivinen puoli hajoilevissa koneissa on uusien osien pakkausmateriaalit; näistäkin löytyi monenkokoista "lasia-astiaa". Ensimmäiset viini- ja drinkkilasikokeilut eivät näytä kovin onnistuneilta, toisen alaosa on liian iso ja toisen aivan liian pieni; noin pieniä ympyröitä on hankalaa leikata vapaalla kädellä, mutta harjoituksia jatketaan...

Unohdettuja räpellyksiä


Kaikenlaista pientä ja tarpeetonta keittiösälää & postin tuomaa ilmaisrihkamaa tuli keräiltyä pari viikkoa sitten äidin loputtomista ministelymateriaalivarastoista....
Toisesta kuvasta näkyy, että on sahaa ja mattopuukkoa käytelty; kaikista mittalusikoista on varret irtipoikki. "Metalliselta" näyttävä entinen kahvimitta näyttää ihan kukkaruukulta ja pääseekin puutarhaan heti kun pinta on maalattu (kuvassa näyttää aika tasaiselta, mutta on oikeasti osittain läpikuultavaksi kulunut). Valkoisille mittalusikoille en ole vielä keksinyt käyttöä, pienempi voisi sopia keittiöön (uunivuoka?). Tummanruskea "vati" tuntui aluksi sopivankokoiselta pesualtaaksi, mutta nyt näyttää liian matalalta, ehkä sekin joutuu maalattavaksi (ja käytetään johonkin tarkemmin määrittelemättömään nyherrykseen).
Hopeanvärinen kaulakoru odottaa vielä käsittelyä, modernia taidetta varmaan tulossa... Korulaatikossa ollut pehmuste oli paljon kiinnostavampi aluksi: selvästi nojatuolin pehmuste! Sitä päivää saa kyllä vielä odottaa kauan, että saan tuolin rungon tehtyä, niin upeita lopputuloksia nojatuolien rakentelusta on syntynyt tähän asti (ei edes yhtään kuvaa olemassa niistä hirvityksistä).

21.8.2008

Pientä kivaa...

... ja kerta kiellon päälle! Oli aivan pakko tehdä vielä yksi näperrys neulalla ja langalla ja jäi taas kreetan matkan jälkeen into kaikkeen kreikkalaistyyliseen, niin tuli tehtyä pieni kylppärimatto (joka on samantapainen kuin matkalta hankittu 1:1 matto). Ja kuvaan on eksynyt jopa harvoin nähty vieras; mittatikku!
Nyt on jo niin paljon erilaisia projekteja kesken ettei sormet riitä laskemiseen, hitaasti kuitenkin kaikki edistyvät. Puutarhaboxilla on jopa mahdollisuuksia valmistua vielä tämän vuoden puolella, jos ei mitään uutta innostusta yllättäen pullahda sekoittamaan ajatuksia.

13.8.2008

Eilisen puuhasteluja


Neula ei enää irtoa käpälästä... Oli vielä ihan pakko tehdä yksi tyyny lisää (kauppaan ei kohta muuta sovikaan!). Alkuperäinen malli on DollsHouse lehdestä, mutta tietysti sitä täytyi vähän muuttaa ja lankojen värit vaihtelin sen mukaan, mitä omista varastoista sattui löytymään. Minimaailmasta ostettu tuoli on ihan normaalia 1:12 kokoa, tyyny on pieni (n.3,3 x 3,3 cm) ja saa tuolin näyttämään kuvassa jättimäiseltä.

11.8.2008

Pieniä räpellyksiä


Illaksi tulikin mukava auringonpaiste ja minien kuvaus onnistui tällä kertaa paremmin. Yläkuvassa Minimaailman ruukut käytössä; jollakin sivustolla näin kolmen ruukun "telineen" ja pitihän sellainen saada puutarhaan! Alkuperäinen malli oli kyllä aivan eri näköinen, halusin kuitenkin tehdä "samaa sarjaa" lyhdyn kanssa, että edes jotkut tavarat näyttää kuuluvan yhteen. Ruukkujen kukat on taas jotain omasta päästä keksittyä rikkakasvi-lajia (ja näyttävät kuvassa vielä omituisemmilta kuin oikeasti ovatkaan). Neljännen ruukun kasvina on muovikanervasta irronnut oksa pieninä paloina.
Alakuvan nauhalaatikko on puuta (kirppikseltä ostettu seinähärpäke riittää uskomattoman pitkälle!), rullat on tehty nastoista ja helmistä -kun nyt sattuivat olemaan oikean kokoisia, muutenhan sillä ei ole mitään väliä, mitä siellä rullan sisällä on, rulliin on kierretty kaikkeen muuhun käyttöön alamittaiset nauhanpätkät (ei ole niitäkään turhaa säästetty...).

Valmis!!!

Vihdoinkin sain maton pisteltyä valmiiksi ja ohjeen vastaisesti ompelin reunatkin (liimakankaan pitävyys epäilyttää...). Ja matto ei sitten oikeasti ole noin "mutkainen" reunoista; valaistusta on näin hämäränä päivänä vaikeaa saada riittäväksi lähikuviin, jouduin kuvaamaan olohuoneen sohvalla ja matto on vielä hankalasti pullean tyynyn päällä -se siitä huolellisesta silityksestä!

Viikonloppuna kävin vaihteeksi Minimaailmassa ostoksilla, en olekaan aikaisemmin käynyt "uudessa" kaupassa. Mukavan tilava entiseen verrattuna, vaikea vain olla ostelematta kaikkea ylimääräistä... Piti hakea vain sakset käsityökauppaan ja miniruukkuja puutarhaan, mutta mukaan lähti pari söpöä puutarhatuoliakin.
Viikonlopun ministelyistä lisää juttua kunhan saan otettua kuvia paremmassa valaistuksessa.

29.7.2008

Aiheesta kymmenenteen taas

Ministelyt, samoin muut käsityöt ja askartelut, on kesän aikana edistyneet hitaasti. Varsinkin kaikki aurinkoiset päivät tulee vietettyä ulkona, välillä kuitenkin tulee näperrysvimma ja jotain on saatava tehdä! Tänään olin ratkomassa paidasta irti kangasmerkkiä ja toinen kankaista (en tiedä miksi niitä pitää monta olla päällekkäin, paitsi ministelijän kiusaksi?!?) näytti juuri sopivalta tyynyksi, kukkakuviotkin juuri sopivan pienikokoisia. Tyynyn ompelu oli nopeaa ja kun kerran langat ja neulat oli kaivettu laatikosta esiin, niin muutakin ommeltavaa piti keksiä; pala kirppikseltä ostettua ruusunauhaa päätyi vihdoin laukuksi (eihän ne nauhat vielä monta kuukautta olekaan käyttöä odottaneet!). Nauhan lisäksi tarvittiin vain pätkä kullankeltaista lankaa & vaaleanpunainen helmi ja ihan söpö pikkulaukku siitä tuli. Alkaa käsin ompelemisen taidotkin kehittyä pikkuhiljaa näitä minejä ommellessa...

9.7.2008

Pöytä puutarhaan


Pitkään suunniteltu puutarhapöytä on vihdoin valmis! Jäätelötikkuja on ollut iso pussillinen kaapissa jo pitkään odottamassa käyttöä (tähän mennessä olen saanut vain joulukoristeeksi rakennettuun talviterassiin upotettua isomman määrän tikkuja). Puutarhaan halusin pyöreän pöydän, mutta tikkujen mittailu on tarvittavien hankalien kulmien vuoksi aina jäänyt myöhemmäksi...
Loppujen lopuksi olikin helppo tehdä, kun piirtelin mallin ensin paperille. Jopa tikkujen sahaus onnistui hyvin viimeiseen palaan asti, sen onnistuin jotenkin sahaamaan lyhyemmäksi ja huomasin mokan vasta kun olin liimannut kaikki osat. "Melkein pyöreä" pöydänkansi jäi loman ajaksi odottelemaan -ei kelvannut loman jälkeenkään, vanha pala irti ja uusi tilalle, sitten vielä pöytään jalat (tein samanlaiset kuin valkoiseen tarjotinpöytään, kun ristirakenne on aika tukeva).
Kuvassa pöydällä on puuvalmis maljakko, maalattu valkoiseksi mutta koristeet vielä puuttuu. Jotenkin epäilen, että sinistä siihenkin vielä tulee sudittua...
Pöydän halkaisija on n. 6,7 cm korkeus n. 4 cm; on siis melko suuri puutarhaan (yritän tehdä sitä suunnilleen 1:16 mittakaavaan), mutta jotenkin pöydät muuttuu aina niin ahtaiksi, kun yritän laittaa astioita yms. paikalleen.

5.7.2008

Minejä Kreetalta



Ei sitten edes lomalla voi olla katselematta kauppoja sopivien minien varalta... Aika vähän mitään kovin pientä oli tarjolla, mutta sentään upea lattia-ruukku ja metallinen kilpikonnaveistos löytyi turistikrääsän seasta. Näin pieniä metalliesineitä olikin aika vaikea löytää, kun en pelkkiä puutarhaveistoksia halua keräillä -sitä kokoa oli kyllä runsaasti tarjolla.
Posliinisen (yllättäen taas sinivalkoisen) kalustesetin ostin pienestä Kritsan kylästä vuoristoretkellä autoillessa. Kalusteet on liian pieniä mun "normaaleihin" mittakaavoihin, mutta isompina löytyi vain muun värisiä. Enkä muutenkaan sijoittaisi posliinisia kalusteita mihinkään taloon, sopivat paremmin boxiin tai johonkin erikoisempaan puutarhaviritykseen, joten pieni koko on käyttöä ajatellen vain eduksi. Tällä hetkellä oleilevat vielä kaikki kirjahyllyssä odottelemassa uutta kotia...

25.6.2008

Puutarhapenkki

Mukavaa, kun muutaman kuukauden odottelun jälkeen puutarhassa ei tarvitsekaan enää seisoskella -voi jopa istua penkillä! Kovin rennosti on turha yrittää loikoilla selkänojattomassa versiossa, mutta penkkiä onkin tarkoitus myöhemmin väärinkäyttää korokkeena ruukuille ettei kaikki minikasvihuoneen sisustus olisi niin matalaa. "Myöhemmin" on tässä tapauksessa erittäin pitkä aika, niin hitaasti tämä puuhastelu etenee.
Penkin maalaus tai petsaus on vielä tekemättä, täytyy harkita vähän aikaa ja miettiä muita kalusteitakin. Kaikkea ei kuitenkaan voi saman värisiksi käsitellä tai koko puutarhasta tulee liian tylsän näköinen -eikä yhtään mielenkiintoinen.
Penkin malli on napattu suoraan Freida Grayn "Dolls' House Furniture"-kirjasta; ja oikein mittojen mukaan tehty!!!

23.6.2008

Nyherrystä & nyperrystä

Vaihteeksi kuva keskeneräisestä työstä -toivoa valmistumisesta joskus kuukausien kuluttua, ehkä... Kesäkuussa on ollut riittävästi sadepäiviä kaikenlaiseen askarteluun ja käsitöiden tekoon, mutta mitään valmista en ole saanut aikaan. Tämäkin työ etenee vauhdikkaasti kuin etanan maratonjuoksu ja vauhtia hidastaa entisestään kaikki pikkuvirheet (kuka tätä salaa pistelee väärin!?!), joiden korjaaminen on ollut pakollista tai muuten koko kuvio menee sekaisin. Ja minähän en voi sietää purkamista!
Muutaman viikon tauko kaikesta neulaan ja lankaan liittyvästä voisi olla taas paikallaan, jos vahingossa muutakin edistystä sitten tapahtuisi. (Ne puutarhakalusteetkin on vielä kesken...)

Ja vielä vähän lisäyksiä; mattomalli löytyy DollsHouse -lehdestä (helmikuu 2008), jos jollakin sattuu olemaan runsaasti ylimääräistä aikaa näpertelyyn!

1.6.2008

Mattoprojekti alussa

Sain vihdoin edellisen käsityön valmiiksi ja tilasin taas lisää materiaaleja; kangasta ja lankaa lintu-mattoa varten.
Työ ei ole vielä edistynyt kovin pitkälle, kangas on leikattu & ommeltu reunat (käsin tämäkin, kun ei ole ompelukonetta). Tästä riittää taas "iloa" pitkäksi aikaa, mutta pakkohan ihmisellä on olla keskeneräisiä projekteja.
Tätä tärkeää periaatetta noudattaen kävin aamulla hamstraamassa kirppikseltä pussillisen nauhoja, ei niin mitään erityistä tarkoitusta varten, mutta ainahan niitä askarrellessa ja näperrellessä kuluu. (Ja tietysti kesäsunnuntaihin kuuluu pyöräily Konttitorille Vermoon vaikka ei mitään ostaisikaan, nyt tosin "muutamien mutkien" kautta ajeltuna mittariin tuli 28,6 km....)

20.5.2008

Ja lisää malleja taas

Viikonloppuna käpäliin tarttui taas uusi nukkis-lehti; pakkohan se oli ostaa, kun jo kannessa luki "embroidery projects". Sillähän ei ole mitään merkitystä, etten ole vielä ehtinyt tehdä edellisestäkään lehdestä sitä mattoa, jonka vuoksi ostin sen lehden.
Onneksi kuukausia kesken ollut meriaiheinen ristipisto-räpellys on pian valmis (enää pari pientä aluetta jäljellä!!!) ja saa aloittaa uutta näperrystä minikoossa. Ei siinä meriaiheessakaan tietysti mitään vikaa ole, mutta nyt kun se on valmistumassa niin mitähän sillä oikeastaan tekee; seinälle en osaa ristipistoja ripustaa ja tyynyksi on vähän oudon muotoinen. Minit on paljon helpompia, ripustaisin seinillekin niitä, kun vain olisi ne seinät...

12.5.2008

Arkeologisten kaivausten satoa:

Lapsuuden rakas koira löytyi ullakkoa siivotessa! En edes muistanut suloista koiraa ennenkuin näin lähes samanlaisen jonkun nukkisblogissa (kenenkähän blogi?) tänä keväänä; onneksi löysin oman koirani, hiukan on ehtinyt vuosien mittaan muuttua valkoisesta harmahtavaksi, mutta ei se menoa haittaa!
Samaan kuvaan on päässyt "hieman" surkean näköinen bonsain raato... Puun runko on tehty rautalangasta ja maalattu akryyliväreillä, lehtiä yritin liimata potpourriseoksen kasvin paloista (epämääräisiä kasveja, joista en osaa yhtään arpoa mitä ne ovat?!?). Lehtiä pitäisi liimata vielä paljon ja vielä vähän enemmän lisää, mutta on niin hidasta, että keskeneräinen puu on asustellut pöydällä jo useampia viikkoja.
Ullakkokaivauksissa löytyi muutakin mielenkiintoista; kahdesta eri käsityölehdestä (suoraan 80-luvulta) nukkis-aiheista näpertelyä. Toisessa lehdessä oli kaksikerroksisen talon rakennusohjeet, toisessa talonpoikaishenkisiä koivuvanerikalusteita; ohjeet otin talteen jos joskus innostuisin rakentelemaan enemmänkin...

16.4.2008

Ruusutyyny

Puutarhan rakentelu ei oikein edisty, joten puuhastelen kaikenlaista epäoleellista. Söpö ruusutyyny (koko n.3,5 x3,5 cm) näyttää vähän samanlaiselta kuin ne aikoja sitten suosiossa olleet villalangalla (tai mitä nyt olikaan?!) kirjotut tyynyt, mukavan vanhanaikainen. Normaalimittakaavassa tämäkin olisi jäänyt tekemättä, mutta mineinä monissa oudoissakin jutuissa on jotain viehättävää.
Kovin hauskaa itse tyynyn ompelu ei tosin ollut; ajattelin taas kokeilla erilaista tekniikkaa ja tein valkoisesta kankaasta valmiin tyynyn, jonka päälle ompelin aidan kiinni ristipistoilla. Muuten ei mitään suuria ongelmia, mutta ne kulmat... neulan reikiä sormessa ja epämääräisiä pistoja vähän joka suuntaan, mutta pysyy ainakin kiinni (vaikka ei niin kaunis olekaan).
Niin, ja tässä kuvassa on keinutuolin väri lähempänä oikeaa, värit on vähän harmaita tuossa aurinkoisemmassa paikassa otetussa kuvassa.

9.4.2008

Taas on shoppailtu...

Oikeastaan etsin askartelumateriaaleja kirppikseltä, mutta kun vastaan tulee hyllyllinen nukkiskalusteita, niin pakkohan sieltä on edes jotakin ostaa. (Miten niin voi muka jättää ne kaikki sinne???) Mittakaavallisesti ei niin kauhean tarkkoja, mutta muuten niin söpöjä! Sänky on vähän tavallista 1:12 sänkyä lyhyempi & leveämpi (lastensänky, ehkä) ja keinutuoli on muuten vain massiivinen. Nämä tulevat ehkä johonkin boxiin, siinä käytössä koko ei haittaa kunhan tekee kaikki samalla tyylillä.
Toivoisin, että joku käy keräämässä mahdollisimman nopeasti loput kalusteet parempaan talteen, ettei "harrastusrahasto" tyhjene kokonaan näihin nukkiskamoihin. Tänään kirppikselle jäi vielä ainakin erilaisia nojatuoleja, sohvia, sohvapöytä, lipastoja, kerrossänky, jättikokoinen astiakaappi ja aivan ihanan hellyttävän näköinen pirttikalusto -sen olisin halunnut myös ostaa, mutta onneksi kohtaus meni ohi... Hakekaa kuitenkin se pirttikalusto pois sieltä, etten joudu ostamaan sitä itse!
Kirppiksellä oli "melkein" minikamaa muutenkin runsaasti mm. useammassa pöydässä astiastoja (hyvä että olivat liian isoja mun käyttötarkoituksiin!). Ja kyseessähän on espoolainen itsepalvelukirppis Akseli, jossa itse käyn viikottain katselemassa ja ostelemassa mitä kummallisempaa tavaraa purettavaksi & tuhottavaksi.
Muuten nukkis (ja muullakin harrastus)rintamalla ei kauheasti ole tapahtunut; enemmän on keskitytty seinien & keittiön katon maalaukseen ja lisäksi olen yrittänyt tehdä päivityksiä nettisivuilleni (eikä ole vieläkään valmista -kumpikaan). Remontointi 1:1 mittakaavassa on kyllä suunnattoman hidasta kaiken esityön, teippausten ja muovien levittelyn vuoksi, paljon helpommin minit saa uudistettua...

19.3.2008

Pergola

Tästä tikkukasasta lähdettiin.... Ja tikutkin tietysti loppui kesken -sainkin hyvän syyn tehdä taas kierroksen Variston kaupoissa.










Ja tämä oli lopputulos. ..
Enää ei puutu kuin penkki tuonne "katon" alle ja iltapäiväkaffit voi nauttia mukavasti (no ei sentään sateella, mutta harvoin näissä minimaailmoissa vettä tai räntää tuleekaan niskaan).

Askartelukaupoista vielä... Sinooperi oli muuttanut uuteen paikkaan ja nukkekotikalusteita (ja joitakin muita minitavaroita) oli ihan kivasti esillä.

12.3.2008

Pöytäkin kukkii

Tarjotinpöytäkin valmistui, kun tein ensin arkeologisia kaivauksia materiaalien keskellä -jostakin vaihdosta olin saanut minikokoisia puutikkuja, jotka olivat sopivan leveitä pöydän jaloiksi. Suunnattomalla lahjakkuudella (tai ehkä hullun tuurilla...) sain sahattua pöydän jalat ensimmäisellä yrityksellä oikein eikä huomattavaa keikkumista ole havaittavissa. Vähän maalia pintaan, servettikuva (erikeeperillä tietysi, ei mitään kunnon servettilakkoja) ja hopeamaalia puukuvioihin (jotka esittävät jotain hienoja tarjottimen kantamisjuttuja). Pienet puukuviot on taas siitä samasta seinähärpäkkeestä, josta on tehty jo lyhty ja keittiövaihdon pannunalusia, riittoisaa materiaalia!
Pöydällä on suorastaan fantastisen upea mikä-lie-kasvi, joka on liimattu kasaan massailujen jämäpaloista, jos ei tästä muuta hyvää sanottavaa löydy niin onpahan ainakin oikeassa mittakaavassa -ja saa kaikki muut kasvit näyttämään entistäkin ylimitoitetummilta.

9.3.2008

Lisää kasveja


Pergolan rakentamista ei ole vieläkään aloitettu, materiaalien kanssa hiukan ongelmia taas vaihteeksi (kaikki näyttää liian massiiviselta näin pienessä mittakaavassa!). Ratkaisuja miettiessä on ollut mukavasti aikaa leikkiä taas emalimaalin kanssa (yllättävän riittoisaa maalia 14 ml purkissa!?!) Vääntelin kartongista kaksi ämpäriä ja pikaliimasin näppini tiukasti tuohon jättikokoiseen lyhtyyn, sen jälkeen maalia sekä omiin näperryksiin että valmiisiin "ruukkuihin" (pullonkorkki ja ne pari puista mitä-lie, jotka ostin Askarellista).
Puuruukkujen kukat on valmiita muovikasvien osia, pullonkorkissa asuu uusilla leikkureilla (nimipäivälahjaksi sain salkullisen lisää leikkureita...niitähän ei vielä monta ollutkaan) ryppypaperista leikattuja lehtiä ja valmiita paperikukkia. Aluksi tässäkin ruukussa oli valmiita muovilehtiä, se viritys näytti niin järkyttävältä että oli pakko kiskoa lehdet äkkiä pois. Tähän uuteen versioon olen aika tyytyväinen -parasta ollakin koska se on liimattu kiinni jo!

28.2.2008

Amppeli

Eihän tästä pakkomielteestä päässyt eroon kuin näpertämällä sen amppelin valmiiksi... Sopivan muovikipon etsintä osoittautui vaikeaksi, onneksi muistin nähneeni jossakin blogissa suklaamunan "yllätys-kuplasta" tehdyn amppelin; muutama niitä olikin viime pääsiäisestä onneksi säästynyt. Ja kuka vielä väittää, ettei suklaamunia kannata syödä?!?
Minimaailmasta ostetut kukat saivat vähän lehtiä (ja kaveriksi muutamat oksan pelkillä lehdillä), ruukun pintaan maalia ja katkenneen kaulaketjun palat ripustusta varten -hyvin kasvaa ja näyttää paremmalta kuin oikeat elävät viherkasvini (joille ei ole muistettu edes multaa vaihtaa).
Seuraavaksi on varmaan pergolan suunnittelu vuorossa...

23.2.2008

Hups!

Shoppaholismi-kohtaus iski; Minimaailma ja Askarelli ei ole sopivia paikkoja minulle, käpäliin tarttuu aina ylimääräistä tavaraa ja kassan kautta jotenkin joutuvat pussiin. Saviruukkuja ja kukkia piti oikeastikin ostaa, nuo muut taas... (mitähän nuo puisetkin oikeasti olivat nimeltään ja mihin käyttöön tarkoitettu?) korejahan en voi vastustaa missään mittakaavassa, joten niitä on jo mineinäkin hyvä valikoima, ihan ilman tätä viimeistäkin ostosta.
Pääsiäiskoristeluita ei ole suunnitelmissa, vaikka styroks munia ostinkin -niistä tulee hyviä koristepuita maalattuina (ja ehkä vähän muotoiltuina).

Työpöytä

Valmiiksi petsattu pöytä puutarhaboxiin, aika onnistuneesti vanhan ja kuluneen näköinen -tämä lopputulos onnistuu aina... Kuvassa myös laatikko-kokeilu ja pöydän alla piilottelee toinen laatikon näköinen, josta oli tarkoitus tulla tarjotinpöytä.
Tarjotinpöytä oli muuten hieno idea, mutta toteutuksen kanssa tuli ongelmia; isommassa mittakaavassa olisi vielä onnistunut, 1:16 mittakaavaan jäätelötikusta tehdyt pöydänjalat on aivan liian leveät. Puolikkaat tikut kyllä kävisivät, mutta näillä poraustaidoilla on parempi vetäytyä miettimään parempaa strategiaa (taasko balsaa?!?).
Eilen ilmaantui vielä kummallinen pakkomielle saada amppeli tähän puutarhaan... Järjetön ajatus, koska ei ole oikeastaan mitään paikkaa mihin sen voi ripustaa, kuitenkin oli pakko kaivaa kaikki muovisälälaatikot läpi siinä toivossa, että jostain ilmaantuu sopivan ohutta materiaalia oleva kipponen (johon saisi helposti ketjut sitä olematonta ripustuspaikkaa varten).
Nyt on tietysti rakennettava pergola, että saan sen amppelin siihen roikkumaan (ja kohta juostaan ostamaan toinen minikasvihuone, kun ei tavarat enää sovi yhteen...)

20.2.2008

Hitaasti kuivuvaa liimaa...


...kaikenlaista pientä ehtii tehdä odotellessa, vaikka kukka-asetelman! (Boxiin tuleva "työpöytä" tai mikä lie taso onkaan, on onnellisesti liimattu, kuivatettu, petsattu ja taas on odotettava kuivumista.)
Kukka-asetelmaan on käytetty valmis puuastia (suitsukekippo kirppikseltä), maalattuja kasvin osia (kerätty omin käpälin kävelylenkillä), kuivakukkia ja muovikasvin pala. Vähän liian kaikkea mun makuun, mutta sopii varmaan hyvin boxiin jonnekin nurkkaan.
Teen taas tätäkin boxia ihan väärässä järjestyksessä, pikkusälät ensin ja lattian päällystyksestä ei vielä mitään käsitystä -edes siitä tuleeko boxiin lattia vai "maapohja"...
MUTTA mittatikku on sentään tehnyt paluun!

17.2.2008

Ruukkukasveja

...ja harvinaisen epätarkka kuva! (Näitä minejähän kannattaa aina kuvata illalla hämärässä.) Minikasvihuoneen ensimmäiset kasvit on kuitenkin valmiina ruukuissa; mitä kasveja... niin... varmaan harrastetaan eksoottisia kasveja, koska ei näitä meidän pihalla ainakaan ole näkynyt. Reunimmaiset kasvit on tehty potpourrisekoituksesta "klippa o klistra" periaatteella, keskimmäinen pensas on samaa sukua kuin aikaisempaan kasvihuoneeseen tekemäni (viinirypäleterttu runkona ja massasta lehdet).
Hieno puunrungon näköinen rypäle-härpäke on vielä käyttämättä, sopivia lehtiä vielä etsitään. Muutenkin tuntuu olevan vaikeampaa tehdä kookkaampia kasveja, pieniä ja matalia näkyy kasvavan ruukkuihin ihan huomaamatta. Suurin osa ruukuista on kuitenkin jättikokoa tähän uuteen kasvihuoneeseen, joten on keksittävä miten saan kasvit suoraan "maahan" (no niin, eihän sitä maata tietysti vielä siellä ole...) tai mistä saan vielä pienempiä ruukkuja/laatikoita tai muuta sopivaa.

7.2.2008

Minikasvihuone

Ikean minikasvihuone petsattuna. Vielä puuttuu listat, joilla on tarkoitus peittää sisäpuolelle näkyvät puuosat (joita oli hiukan hankala petsata muovin läpi...). Taas on ryömitty yli siitä missä aita on matalin; leikkasin listat ohuesta balsalevystä, tikkukasa odottaa valmiina kasvihuoneen sisällä liimausinnostusta.
Tämä oli ehdottomasti hankalin koskaan, ikinä ja milloinkaan kasaamani Ikean härpäke; neljä kättäkin oli liian vähän pitämään kaikkia osia kohdallaan kasausvaiheessa ja jossain vaiheessa taistelua takaseinän ylärimakin irtosi...
Mittailun ja mittakaavojen mietinnän jälkeen päätin lopulta tehdä kalusteet kokoa 1:16, kasveilla ei nyt niin tarkkaa mittaa ole, kun niitä löytyy muutenkin monen kokoisia. Kasveja varten onkin jo yksi "puunrunko" kuivumassa, oli liian sopiva viinirypäleterttu että olisi voinut jättää käyttämättä.

2.2.2008

Uusia ideoita!

Piti sitten ostaa nukkekoti-lehti... Kieroa (tai suorastaan rikollista) laittaa lehden kanteen kuva ristipistomatosta! Mattomallejahan tarvitaan ehdottomasti lisää, kun ei ole vieläkään siitä talosta tietoakaan.
Yhtä Ikean kaappia olen kyllä käynyt muutaman kerran katsomassa ja mittailemassa ja vielä tänäänkin se näytti siltä, että olisi mieluiten kolmekerroksinen nukkekoti. Kaappi jäi kuitenkin vielä kauppaan -minikasvihuone sen sijaan tuli hankittua. Viime keväänä niitä ei löytynyt ja teinkin yhden puutarhan valkoiseen metalli-kasvihuoneeseen. Tämän kasvihuoneen kanssa meneekin enemmän aikaa ennen kuin pääsen sisustustöihin; rakennelma on vielä viitenä osana autotallin lattialla (petsauksen kuivumista odotellaan...) ja levy pohjaritilän tilalle sahaamatta.
Mittakaavan kanssa voi olla taas vähän ongelmia, kasvihuoneen katto on turhan matala 1:12 mittakaavaan ja räpellyksistäni tulee yleensä liian suuria siihenkin kokoon. Onneksi on näillä räntäsateilla aikaa tehdä enemmänkin ylimittaisia koekappaleita, eiköhän se kesään mennessä valmistu.

17.1.2008

Erikoista -mutta mukavaa!

Huomasin tässä muutama päivä sitten, että blogissani oli ollut yllättäen paljon kävijöitä martat.fi -sivuilta...
Salapoliisityön seurauksena syylliseksi osoittautui "keskustelunurkka", jonne MariV oli laittanut linkin tänne. Kiitos vain MariV:lle, joka vielä erikseen kehui puutarhaboksia ihanaksi!

Vähään aikaan en ole mitään nukkis-juttuja tehnyt, ristipistokärpänen puraisi ja iltaisin olen istunut sohvalla nypertelemässä pistoja kortteja varten ja vielä yhtä isompaakin työtä olen aloittanut. Nukkekotikokoa isommille töille tosin yleensä käy jossain vaiheessa heikosti; ensin siirto kaappiin, kun tulee kiireellisempää tekemistä ja sen jälkeen unohdus & hukkapiiloon joutuminen.
Alennusmyyntien huumassa tuli kuitenkin hankittua Indiskan superhalpoja kalusteita; korkea tumma lasiovellinen kaappi ja metallinen kehto. Hinta yhteensä 2,90 joten vielä ei ole konkurssi edessä! Kalusteita alkaisi olla jo noin puolen talon verran, mutta se talon valinta...

13.1.2008

kukkia!

Sain Anitalta tällaisen.

Säännöt; "Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times."

Käännös; "Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja."

Kukkia eteenpäin seuraaville;

Miia
Tiina
Taava
Eufrosyne
Niiskuneiti
Elmerita
Iina
Violet
Marisa
Liisa