28.7.2009

Nalleteema jatkuu!

Kun nyt kerran tätä ylimääräistä aikaa tuntuu riittävän, niin täytyy käyttää aikaa kaikenlaiseen puuhasteluun... Nalleaihe tuntui kivalta, joten jatkoin sitä vielä jättimäisen taulun verran -oikeasti on varmasti pienin tekemäni ristipistotyö! Taulun mitat (kehyksineen) on 3,7 x 4,1 cm, varsinaisen ristipistotyön mitat jääkin sitten alle 3 senttiin.
Tanskan matkalta peräisin olevasta puisesta tabletista riittää edelleen iloa, tällä kertaa kehysten muodossa. Fiksumpi olisi tietysti mitannut kulmat hiukan tarkemmin, mutta ei se nyt niin vaarallista ole jos kehys vähän irvistelee...
Riittävän pieniä mallikuvia on vaikeaa löytää tavallisten ristipistomallien seasta, DMC:n sivuilta löytyi kuitenkin muutamia useammasta pikkukuvasta koostuvia baby-aiheita ja toisessa oli useampiakin nalleja (onpahan muutama mallikuva vielä varastossa, jos iskee pistelyhinku).

22.7.2009

Pitkästä aikaa ministelyä!
































Kaikenlaista tekemistä ollut koko kevään ja alkukesän ajan ja nukkisnäpertelyt on jääneet muiden puuhastelujen jalkoihin. Monenlaista pikkusälää on kerääntynyt työpöydälle odottelemaan sopivaa käyttökohdetta, saavat kuitenkin tod.näk. siirtyä kaappiin odottelemaan....
Porvoossa on vaikea käydä ostamatta mitään minitavaraa; sydämen muotoinen kakkuvuoka tarttui sieltä käpäliin toukokuisella päiväretkellä. Suurena ihmeenä voi pitää sitä, että viime viikonloppuna onnistuin välttelemään koko kauppaa! Oli niin kuuma päivä, että järki käski pysymään kaukana pikkuputiikkeja kiertelevistä turistilaumoista -muuten onnistui hyvin, mutta suklaakauppaan oli pakko päästä kuitenkin (varauduttu jo kotona ottamalla kylmälaukku mukaan!).
Käsitöiden teossa mun piti pitää kunnon taukoa sen jälkeen kun sain "suuren" ristipistotyön valmiiksi; siis ihan oikeiden ihmisten kokoinen tyyny kyseessä, joten se on mun tekemäksi jo suuri työ. Sitä pitkää taukoa kesti sitten jopa viikon verran ja sitten piti tekemisen puutteessa (tai riippuvuudesta johtuen???) kaivaa langat ja muut tarvikkeet taas esille... Ministelin sitten lastenhuoneen maton vanhan DollsHouse -lehden mallin mukaan. Maton koko on n. 10,5 x 4,5 cm, ei ole kovin suuri mutta pistoja on todella tiheässä, joten hyvin siihen sai aikaa kulumaan.