11.11.2008

Päivityksiä pitkästä aikaa!




















Nukkisharrastelut on jääneet vähemmälle viime aikoina, monenlaista muuta näperrysta on harrastettu (ristipistojakin taas, kun on niskakivuista päästy eroon). Pimeneviä iltoja varten piti kuitenkin tehdä kynttilälyhty, ei sillä kovin suurta valotehoa ole, mutta ajatus on tärkein.
Joulukortit on tälle vuodelle saatu tehtyä ja muutakin pientä on suunnitelmissa vielä ennen joulua, ehkä ministelyillekin jostakin saa napattua aikaa ja saan tällekin joululle mukavan minimaiseman joulukoristeeksi.

Kädentaito messuilla tuli taas käytyä ja paljon mielenkiintoista (ja minulle uutta) näkyi myynnissä. Hiukan enemmänkin messuilla voisi panostaa materiaaleihin ja vähemmän harrastaa torimyyntiä. Laadukkaiden käsitöiden myynti on hyvä juttu ja onneksi suurin osa ständeistä olikin täynnä kivaa tavaraa, mutta ne etelän lomilta tutut rihkamat voisi jättää sinne...
Messuilla en onnistunut olemaan katsomatta tavallisia materiaalejakaan ilman nukkis-laseja (ja olihan siellä minikaffi-astiastojakin myynnissä -mutta enpä ostanut!) ja kaikenlaista pientä sopivan kokoista tavaraa siellä olikin. Kotiin asti minibongauksista pääsi tällä kertaa vain kaksi helmeä!!! Kuvassa olevat kilpikonna ja lintu on tosiaan helmiä ja niin söpöjä, että pakkohen ne oli adoptoida uuteen kotiin (minikasvihuoneeseen siis).

Lyhty on tehty ohuesta kartongista ja läpikuultavasta paperista ja ohje löytyy osoitteesta:

http://home.planet.nl/~rieme018/page8.html