20.9.2008

Pinna paloi, käämit kärähti....


...ja muutama muu lievää ärsyyntymistä ilmaiseva termi kuvaa hyvin seikkailuja miniprinttien keskellä (kymmenillä eri nettisivustoilla ja blogeissa); paljon työtä, vähän saalista oli joka tapauksessa tuloksena. Lopulta olin jo niin kyllästynyt, että hyökkäsin oman kirjahyllyn kimppuun, kuvasin pinon kirjoja ja sain vielä hyvällä avustuksella pienennettyä kuvat oikeaan kokoon. Printteinä näyttivätkin vielä paremmilta kuin useimmat netistä valmiina löytyneet minikirjat ja puutarha-aiheita ei valmiina oikein löytynytkään, joten ei mennyt kuvaamisprojekti hukkaan. Sivuiksi käytin kesän bussiaikatauluja (kiitos sponsoroinnista, ytv!), helppo leikata valmiiksi liimattuja sivunippuja ja paperikin on minikokoon sopivan ohutta.
"Hukkaan" menneet multasäkit löytyivät, kun katselin hiukan tarkemmin koneelle tallentamiani nukkisjuttuja ja samalla löytyi vielä pari settiä siemenpusseja (kuvassa edessä vasemmalla 3 pussia setistä, jota olen käyttänyt aikaisempaankin projektiin ja oikealla neljä söpöä vanhanaikaisen näköistä kukansiemenpussia). Siemenpusseihin laitoin vähän minihelmiä täytteeksi, näyttää aidommilta kun eivät ole ihan litteitä.
Koko tuota kirjamäärää ei ole tarkoitus laittaa puutarhaan, mutta samalla vaivalla niitä teki isommankin nipun; hyvää puuhastelua perjantai-illaksi...

Nyt pääsee vihdoin lakkaamaan penkinkin valmiiksi; vanha lakka oli kuivunut käyttökelvottomaksi, ja vasta tänään hain Sinooperista uuden purkin. Ainoa ongelma onkin enää lattia, sille en ole vielä tehnyt mitään; pieniä laattakokeiluja on kuitenkin meneillään, joten ehkä sekin pian valmistuu.

16.9.2008

Kasveja, kasveja

Suurempia kasveja suunnitellessa tein vielä muutaman pienemmän ruukkukasvin lisää... Samalla keksin omasta mielestäni hyvän (ja kieron!) tavan saada lisää korkeutta kasveihin -hyllyjä minikasvihuoneen seinään ja pienet kasvit sinne "esille". Samalla vapautuu vähän lisää lattiatilaa, kasvihuone onkin jo käynyt liian ahtaaksi...

Ja uudesta ideasta innostuneena unohdin kokonaan; tuo takana oleva ruukku on se entinen kahvimitta, maalattu taas sillä samalla hopeamaalilla kuin puolet muistakin puutarhan tavaroista (olisikohon jo aika hankkia uusia maaleja?!?)

15.9.2008

Toinen puutarhapenkki


Tätä on mietitty kauan ja tekemistä on yritetty välttää kaikin mahdollisin tavoin! Sain niin pahan yliannostuksen puutikkuja pergolaa ja puutarhapöytää tehdessä, että mitään kovin moniosaista en ole edes yrittänyt sen jälkeen tehdä, mutta vihdon on puutarhan kalustus kasassa! Niin, no rehellisesti sanottuna penkkiä ei ole vielä lakattu, mutta on se jo tarpeeksi lähellä valmista...
Penkki on kasattu valmiista puutikuista (samaa kuin pergolassa) ja kahdenlaisista jäätelötikuista (ja niille ei loppua näy, riittoisaa tavaraa!).
Enempää kalusteita ei enää puutarhaan sovi, valmiina olevissa on jo järjestelemistä ja kasveillekin täytyy löytyä tilaa. Joku isompi kasvikin pitää vielä tehdä ettei puutarha näytä liian kitukasvuiselta; koko tämä vuosi on mennyt puutarhaa hoitaessa, kyllä kasvien pitäisi jo kukoistaa eikä olla vieläkin taimivaiheessa!
Joitakin pikkutavaroitakin vielä puuttuu; puutarhakirjoja, siemenpusseja ja multasäkkejä ainakin, säkeistä oli hyvä printtikin olemassa, mutta se on joutunut hukkapiiloon, yllätys, yllätys...

11.9.2008

Nykertelyä...

... kaikenlaisen ylimääräisen ja mihinkään projektiin liittymättömän kanssa -taas! Monen mutkan kautta kiertävällä aasinsillalla linnunpöntön voi jotenkin (ehkä) yhdistää puutarhaprojektiin. Puutarha on kyllä rakennettu kasvihuoneen sisälle, mutta ei anneta pikkuasioiden häiritä.
Jostain syystä tuli tarve tämmöinenkin tehdä, vaikka olin etsimässä hyviä ja uusia ideoita kasvien tekoon. Monta kivaa puutarhaa tuli katseltua ja upeita kukkivia kasveja oli runsain mitoin, mutta kun pitäisi saada pensaita; kohta on ostettava valmiita akvaariokasveja tai silkkikukkia tuhottavaksi, jos ei hyviä ideoita jostain pullahda.
Vai pitäisikö tehdä lintu?!?

10.9.2008

Lasi-astiakokeiluja

Monenlaisia muovipakkauksia sain taas leikeltäväksi, kun tietokone joutui pienimuotoiseen aivoleikkaukseen (ja ei, en hajottanut konetta, se teki sen ihan omin avuin ja lupaa kysymättä!).
Ainoa positiivinen puoli hajoilevissa koneissa on uusien osien pakkausmateriaalit; näistäkin löytyi monenkokoista "lasia-astiaa". Ensimmäiset viini- ja drinkkilasikokeilut eivät näytä kovin onnistuneilta, toisen alaosa on liian iso ja toisen aivan liian pieni; noin pieniä ympyröitä on hankalaa leikata vapaalla kädellä, mutta harjoituksia jatketaan...

Unohdettuja räpellyksiä


Kaikenlaista pientä ja tarpeetonta keittiösälää & postin tuomaa ilmaisrihkamaa tuli keräiltyä pari viikkoa sitten äidin loputtomista ministelymateriaalivarastoista....
Toisesta kuvasta näkyy, että on sahaa ja mattopuukkoa käytelty; kaikista mittalusikoista on varret irtipoikki. "Metalliselta" näyttävä entinen kahvimitta näyttää ihan kukkaruukulta ja pääseekin puutarhaan heti kun pinta on maalattu (kuvassa näyttää aika tasaiselta, mutta on oikeasti osittain läpikuultavaksi kulunut). Valkoisille mittalusikoille en ole vielä keksinyt käyttöä, pienempi voisi sopia keittiöön (uunivuoka?). Tummanruskea "vati" tuntui aluksi sopivankokoiselta pesualtaaksi, mutta nyt näyttää liian matalalta, ehkä sekin joutuu maalattavaksi (ja käytetään johonkin tarkemmin määrittelemättömään nyherrykseen).
Hopeanvärinen kaulakoru odottaa vielä käsittelyä, modernia taidetta varmaan tulossa... Korulaatikossa ollut pehmuste oli paljon kiinnostavampi aluksi: selvästi nojatuolin pehmuste! Sitä päivää saa kyllä vielä odottaa kauan, että saan tuolin rungon tehtyä, niin upeita lopputuloksia nojatuolien rakentelusta on syntynyt tähän asti (ei edes yhtään kuvaa olemassa niistä hirvityksistä).